lauantai 26. toukokuuta 2018

Miracles


Tyhjän ”paperin” kammo on kirjoittajan vihollinen. Pitkään on jo tehnyt mieli kirjoittaa, ja kuviakin olisi, mutta en saa asioita tekstin muotoon. Sama tunne on ollut jo pitkään, aiemmin oikeat sanat löytyivät kuin itsestään ja kirjoittaminen tuntui luonnolliselta. Ehkä se kuuluisa flow on nyt kadonnut, saisi kyllä hiljalleen jo palata.. Tykkään kuitenkin kirjoittaa, mutta pakottamalla en halua tekstejä tehdä.



Nyt ajattelin kuitenkin yrittää kertoa Weranon kanssa treenailusta pari viikko sitten, kun koivuihin oli vasta puhjennut lehdet ja siskoni oli mukana tallilla. Poni oli vähän epätasainen, mutta kuitenkin tosi kiva, niin kuin aina. Oma keskittyminen oli ihan hukassa, jäin jännittämään ja vetämään ohjasta jos homma ei meinannut sujua. Kokonaisuudessaan meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka ei ollutkaan ihan meidän paras päivä. Ihanaa kun huomaa, että ollaan ponin kanssa oikeasti kehitytty ja yhteistyö alkaa sujumaan. Eli käytännössä olen oppinut ratsastamaan ponia paremmin, poni itse on ehkä korkeintaan tottunut mun sekaviin apuihin.. :D



Harjoiteltiin niitä meidän perusjuttuja: siirtymiä, voltteja ja väistöjä. Siirtymisiä ponin kanssa on helppo tehdä, kun se on niin herkkä suustaan ja istunnalle. Volteilla taas tuntui siltä, etten oikein saanut ponia taipumaan ja sen askel oli epätasainen. Videolta katsottuna meno ei kuitenkaan näytä lainkaan niin huonolta kuin se tuntui satulaan, joten todennäköisesti aloin itse vain säätämään omiani ja vain pahensin tilannetta. Pitäisi opetella pysymään itse rauhallisena ja rentona, vaikka ratsastus alkaisi tuntua vähän  vaikealta.



Väistöt alkavat hiljalleen sujua oikein kivasti, ponin herkkyyden takia mun on vain vähän vaikea löytää sitä kultaista keskitietä – helposti pyydän liikaa tai liian vähän, ja väistöissäkin jätän helposti avut päälle enkä muista myödätä. Käynnissä saatiin kuitenkin jo tosi hyviä pätkiä, ja kokeiltiin myös toista kertaa raviväistöjä. Niissä liike pitäisi vielä saada vähän enemmän sivulle, mutta hiljaa hyvä tulee! Ravissa on kuitenkin mielestäni helpompi pitää hevonen suorana ja takapää mukana liikkeessä, käynnissä takapää jää usein jälkeen.


Tällaista kuuluu siis meidän treenailuihin. Paljon on vielä opittavaa, mutta paljon ollaan jo tultu eteenpäin. Tuntuu jopa vähän ihmeelliseltä, mitä kaikkea olen päässyt opettelemaan tämän kevään aikana. Parasta on, kun kaikki työ, kaikki tallilla ja satulassa vietetyt tunnit palkitaan ja jokin asia onnistuu. Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin mahdollista, kun on vain valmis omistautumaan, tekemään töitä ja antamaan aikaa jollekin asialle.

Mua auttaa paljon avata omaa ratsastusta kirjoittamalla, asiat selkeytyy itselle ja korjattavat asiat jää myös paremmin mieleen. Huomenna todennäköisesti suunnataan taas tallille henkilökohtaisen taxikuskini ja kuvaajani eli Suvin kanssa, eli kenties uusia kuviakin olisi luvassa. Ja jospa tämä kirjoituslukko taas aukeaisi, niin saisi ehkä jotain järkevääkin tekstiä aikaan.



Give your heart, and you will see miracles..

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Niin kuin ennenkin


Puoli vuotta ja vähän ylikin siihen meni, mutta vappua edeltävänä viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa tapaamaan vanhoja hevosystäviä Nellaa ja Liinaa. Huippua nähdä taas tuttuja hevosia ja ihmisiä, ja parasta oli, ettei mikään ollut muuttunut pitkästä tauosta ja välimatkasta huolimatta, vaan meillä oli ihan yhtä hauskaa kuin aina ennenkin!



Kiitos kaikista kuvista Saralle!
Ensin harjattiin molemmat hevoset, ja etenkin Nellasta lähti hurjasti karvaa. Ei uskoisi, että noinkin pienen ponin harjaamiseen voisi kuluttaa vaikka monta tuntia aikaa. Liina taas oli kasvattanut talven aikana kunnon harjan, ja näytti miltei eri hevoselta kuin viime kesänä. Tamma on myös rauhottunut huomattavasti parin vuoden takaiseen verrattuna, ja nyt se seisoi kiltisti ja huoletta paikallaan koko harjauksen ajan. Tyytyväisten hevosten kanssa on aina niin mukavaa, tulee itsellekin hyvä mieli kun näkee että ne selvästi ovat onnellisia ja nauttivat elämästään.





Ratsastimme ensin Liinalla kentällä tehtävää, jossa mentiin kaksi maapuomia ja tehtiin molempien ympärille pieni voltti. Käynnissä se vielä sujui jotenkuten, mutta ravissa Liina pääsi menemään vähän minne halusi ja monesti mentiin sisäkautta ohi puomeista. Liina on todella kiltti ja kiva ratsastaa, mutta se ei ole kuitenkaan koskaan ollut mulle mikään helppo ratsastettava, vaan sen kanssa saa oikeasti tehdä töitä. Mulle tulikin ihan kuuma ravityöskentelyssä, joten ennen siirtymistä laukkaan oli pakko jättää toppatakki pois.. Hauskaa, tätä tekstiä kirjoittaessani ulkona on jo ihan vihreää ja lämpöasteita miltei kolmekymmentä, valkovuokot kukkii ja talviturkille sanottiin tänään hyvästit. Kesä tuli sitten ihan kertarysäyksellä, mutta kauan sitä saatiin odottaakin!





Laukkasin siis pari pätkää isolla ympyrällä, ja oli ihana huomata, miten paljon helpompaa laukassa istuminen oli mulle viime syksyyn verrattuna. Nyt pystyin jo suht hyvin hallitsemaan keskivartalon ja istumaan satulassa, kun vielä syksyllä hölskyin kyydissä vähän miten sattuu. Jotain hyötyä siis on ollut tästä puolen vuoden melko aktiivisesta ratsastelusta! Toki vieläkin on kehitettävää, ja etenkin kuvia katsellessa huomaa, miten laukatessa ja muutoinkin ratsastaessa käännän varpaat sojottamaan sivulle enkä eteen. Myös kädet on mulle se ongelma, nykyään muistan jo jotenkuten pitää ne lähellä toisiaan, rentoina mutta kuitenkin kannateltuina ja nyrkit pystyssä, mutta etenkin kun keskityn johonkin vaikeampaan tehtävään, niin kädet lähtevät seilaamaan ihan väärille paikoille.




Lopuksi käytiin vielä kävelemässä tiellä ja otettiin Nellakin narunpäähän mukaan. Kerrankin sää suosi meitä ja aika tallilla kului ihan huomaamatta, yhtäkkiä olikin jo kiire lähteä bussilla takaisin kohti Kymenlaaksoa. Tällaisia päiviä pitäisi ehdottomasti olla useammin, ja etenkin pitäisi päästä useammin ratsastamaan useita erilaisia hevosia. Aikaisemmin jouduin usein vaihtamaan tallia ja kävin monella eri tallilla samaan aikaan, joten ratsastin lähes joka kerta eri hevosella. Tuolloin haaveilin vuokra- tai hoitoponista, jonka oppisi kunnolla tuntemaan ja jonka kanssa pääsisi yhdessä kehittymään. Nykyään ratsastan viikottain Weranolla, josta on mulle tullut sellainen vakioratsu. Olen siitä todella onnellinen, ja vappuna olikin ihanaa huomata, miten me oikeasti ollaan ponin kanssa kehitytty tässä neljän kuukauden aikana. En ole ikinä ratsastanut niin hyvin kuin tuolloin, tein ensimmäiset raviväistöni ja esimerkiksi erittäin onnistuneita avotaivutuksia ja käynti-laukka-käynti -siirtymisiä.




Yhden tietyn hevosen kanssa kehittyminen on palkitsevaa, mutta Liinalla ratsastaessani huomasin sen, ettei erilaisen hevosen ratsastaminen enää ollutkaan niin helppoa, kun olin jo ehtinyt tottua Weranoon. Paras tilannehan olisi, jos voisin ratsastaa aktiivisesti yhdellä tietyllä hevosella ja sen lisäksi paljon muita erilaisia hevosia. Tällä hetkellä toki ratsastan muutamaa suomenhevosta pari kertaa kuussa, mutta ne eivät ole vielä kovin osaavia, vaan niiden kanssa harjoitellaan ihan perusjuttuja käynnissä ja ravissa. Vuokraponi + ratsastuskoulun tunnit olisi loistava yhdistelmä, mutta siihen ei nyt ole mahdollisuutta. Mutta ei se mitään, olen kuitenkin enemmän kuin iloinen hevosharrastukseni tämänhetkisestä tilanteesta sekä kaikesta, mitä olen tähän mennessä saanut jo oppia!

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Yli esteiden

Pääsiäinen jatkui minun osalta hevosten parissa myös lauantaina, kun pääsin estetunnille toista kertaa elämässäni. Muistissa oli vielä vuoden takaiset elämäni ensimmäiset esteet, se, kuinka polvet tärisivät jännityksestä ennen tuntia ja kuinka en voinut lakata hymyilemästä loppukäyntien aikana. Hyppykokemukseni siis rajoittuivat yksittäisiin ristikoihin ja kavaletteihin sekä muutamiin puomitreeneihin. Tällä kertaa minua ei kuitenkaan enää jännittänyt, vaan olin puhtaasti innoissani.



Ratsuksi sain mustan risteytysponitamma Vantun, joka söi heinää karsinassaan eikä olisi millään jaksanut lähteä maneesiin tekemään töitä. Aluksi en saanut tammaa edes ravaamaan, ennen kuin minulle tuotiin raippa ja sain sillä tammaa hieman hereille. En ollut ikuisuuksiin ratsastanut tällaisella hitaammalla ja "laiskalla" ponilla, joten en osannut pyytää Vanttua kunnolla eteen. Tunnilla suurin ongelma olikin laukan ylläpitäminen. Videota katsoessa huomasin, ettei laukkakaan pyörinyt kunnolla, eli mun olisi vain pitänyt tajuta ratsastaa voimakkaammin eteen, kun opettajakin käski tekemään niin.

Menimme aluksi kolmea ravipuomia ja yksittäistä puomia ympyrällä sekä laukassa että ravissa. Sen jälkeen otimme mukaan esteitä ja teimme erilaisia lyhyitä radanpätkiä. Mun oli vaikea päästä hyppyihin mukaan, kun tosiaan hyppäsin vasta toista kertaa ikinä ja edelliskerrasta oli vuosi aikaa. Lisäksi ratsastin jotkut tiet todella huonosti enkä osannut katsoa yhtään etäisyyksiä esteille, mutta onneksi ihana Vanttu hyppäsi kaikki esteet kiltisti huonoistakin paikoista. Virheet eivät mua jääneet harmittamaan, sillä tarvitsen vain lisää kokemusta ja nyt olin tyytyväinen siihen, että ylipäätään päästiin kaikista esteistä yli. Aiemmin en ollut edes hypännyt noin "isoja" esteitä enkä montaa estettä peräkkäin, joten siihen nähden tunti sujui todella hyvin.



Ja pääsi vielä käymään niin, että eräs tumma tamma vei sydämeni.. Hauskaa sinänsä, että aluksi mua vain ärsytti, kun en meinannut edes saada ponille suitsia päähän kun se vain söi ja söi, sekä se kun en saanut ponia ravaamaan. Tunnin jälkeen olin kuitenkin myyty. Vaikka mulla olikin nappulat vielä vähän hukassa ponin kanssa, tykkäsin siitä ihan valtavasti. Kiltti ja nöyrä, samalla vähän omapäinen ja sopivasti ponimainen. Vanttu muistutti olemukseltaan paljon kahta kultaista lempiponiani Ossia & Jollya reilun vuoden takaa. Ratsastustaipaleeni alussa ratsastin paljon juuri tällaisia itsepäisiä, tahmeita ja hitaita poneja, joten ehkä siksi tunnen oloni aina kotoisaksi senkaltaisten ratsujen selässä - tiedän, miten niitä pitää ratsastaa, vaikka viimeisen puolen vuoden aikana olenkin jo ehtinyt tottua herkempiin ja energisempiin hevosiin. No, tiedän ainakin, ketä toivoa ratsuksi, jos päädyn menemään uudelleen tunnille tälle kyseiselle tallille! 

Videolla näkyy kaikki tehtävät, joita teimme tunnin aikana. Harmiksi meitä oli tunnilla aika monta ratsukkoa, joten puomitehtäviä lukuunottamatta emme ehtineet tehdä yhden tehtävän aina kuin kerran. Olisi ollut kiva päästä korjaamaan virheitään toisella yrityksellä, mutta minkäs teet. Mutta pääasia, että oli kivaa!


tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kevään tullen

Mistä tuntee kevään?


Ponin tanssahtelevista askelista, kavioista, jotka eivät malttaisi pysyä maan pinnalla matkalla tarhaan. Nautinnollisesti auringon lämmössä piehtaroivista hevosista, joiden hoitaja raaputtaa kuivunutta mutaa ja irtoavaa talvikarvaa niin, että saa rakkulan sormeensa. 

Leskenlehdistä, sitruunaperhosista ja kotiin palaavista muuttolinnuista. Lämpömittarissa kohoavasta elohopeasta, sumuisista illoista ja ensimmäisestä kevätsateesta, joka ropisee pisaroina tallin kattoon ja sulattaa lumipeitteen kesän tieltä. Tallille voi jo ajaa polkupyörällä ja hypätä esteitä. Me tosin aloitettiin Weranon kanssa yhdestä yksittäisestä maapuomista, joka sekin oli niin hurja, että aluksi sen ylittäminen oli kirjaimellisesti ylitsepääsemätön juttu, vaikka hetken kuluttua se oli jo niin hauskaa, että yli oli pakko mennä valtavalla loikalla, laukaten ja pukitellen, koska onhan elämä niin mielettömän ihanaa.




Jokin aika sitten olin kaksi päivää tutustumassa työelämään klassiseen kouluratsastukseen erikoistuneella yksityistallilla, ja molempina päivinä pääsin ratsastustunnillekin. Oli hienoa päästä oikeasti osaavan ihmisen silmän alle ratsastamaan, ja sain aivan uudenlaisia vinkkejä sekä ymmärsin vihdoin asioita, joista mulle on huomauteltu jo pitkään, mutta en ole sisäistänyt niitä kunnolla tai tiennyt, miksi niin pitää tehdä. Tämä on yksi syy, miksi tykkään käydä eri talleilla ratsastamassa eri ihmisten opissa - kaikilta saa aina jotain hyödyllistä tietoa mukaansa, ja niitä yhdistelemällä ja oman tulkinnan kautta muodostuu sitten se oma tyyli ja käsitys ratsastuksesta. Lisäksi eri ihmiset usein sanovat samat asiat hieman eri tavalla, joten jonkin asian voi ymmärtää toisen sanomana paremmin kuin toisen.

Tällainen näky oli tänään koko päivän meidän koulun viereisessä puistossa: metsänhoitoa hevosvoimin!


Tämän kevään aikana olenkin oppinut hurjasti uutta ratsastuksesta, tai oikeastaan tietoisuuteni on lisääntynyt, ja nyt pitäisi vaan mahdollisimman paljon päästä harjoittelemaan ja kokeilemaan niitä käytännössä. Olen myös lukenut paljon tietokirjallisuutta hevosista ja ratsastuksesta, joten motivaatio on huipussaan. Onneksi on ihania ihmisiä, jotka antavat minulle mahdollisuuden ratsastaa hevosillaan ja opettavat minua - ei voi olla kuin kiitollinen. Ja onnellinen.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Pitkäperjantaina


Aamu valkenee aurinkoisena. On lunta ja pakkasta, kun hyppäämme varttia vaille yhdeksän autoon ja lähdemme sisko ratissa ajamaan tallille. Siellä meitä odottavat kolme tuttua ruunaa omistajansa kanssa. Kukko kiekuu ja vuohet kiipeilevät karsinassaan. Viemme hevoset ulos, ne nauttivat talven viimeisistä päivistä. 

Tänään ratsuksemme päätyy Voti, epämääräisen menneisyyden ravipiireissä kokenut suomenhevonen, jolla riittää jouhta ja paksua karvaa. Ja mahaa. "Se lihoo kun näkeekin heinää." Votin kanssa opetellaan ratsun alkeita, sitä, että pysähdytään kun ratsastaja pyytää ja mennään sinne, minne ratsastaja menee.




Ajatus lumisesta pellosta ja auringonpaisteesta houkuttelee minua, mutta ei ratsuani. Ruunasta on ihan tyhmää, että kaverit jäivät tarhaan ja tuo tyyppi selässä käskee tekemään hommia. Se ratkaisee ongelman jyräämällä, me mentiin laukkaakin vaikkei Votilla ole vielä laukattu selästä. Ei siis kovin hallittua saati toivottua laukkaa.. Ja sain testata tasapainoanikin lukuisissa rodeohevosen loikissa ja hyppelyissä, mutta selässä pysyttiin.




Tarha tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta, kun hevoskaverit olivat vieressä. harjoiteltiin pohkeenväistöjä, joissa saatiin oikeaan kierrokseen pari kappaletta todella hyviä pätkiä, miutta vasen kierros oli sen verran hankala, ettei väistöistä tullut oikein mitään, kun Voti vain jyräsi eteenpäin. Harjoittelua tarvitaan siis, mikä ei haittaa minua lainkaan - sitähän ratsastus oikeastaan ikuisesti on, tässä lajissa kun ei koskaan voi tulla täysin valmiiksi.







lauantai 7. huhtikuuta 2018

Hevoset 2018


Perinteitä kunnioittaen olin tänäkin vuonna Tampereella Hevoset-messuilla, jo neljättä vuotta peräkkäin. Tapahtumasta on tosiaan muodostumassa jonkinlainen perinne, kevään kohokohta. Messuille on aina yhtä mukavaa mennä, ja aina siellä on niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, ettei kaikkea ehdi millään mahduttamaan omaan aikatauluun. Tällä kertaa olin paikalla tänään lauantaina, mutta mielelläni olisin jatkanut messuilua vielä huomennakin!




Tänä vuonna olin aikaisemmista vuosista poiketen messuilla yksin, ja suunnittelin myös päivän ohjelman hieman erilaiseksi kuin ennen. Vietin vähemmän aikaa ison Hankkija-areenan katsomossa kamera kourassa, ja katselin enemmän omilla silmilläni sekä kävin kuuntelemassa monia mielenkiintoisia luentoja. Niistä tulen todennäköisesti kirjoittamaan lisää Playsson.netin Junnutiimin blogiin, johon minut otettiin mukaan kirjoittajaksi jokin aika sitten.




Näkemättä jäi tänä vuonna siis perinteinen rotuesittely sekä aamun ohjelmanumerot, jotka tosin olivat  melko samat kuin muinakin vuosina. Lähdin kotoa seitsemän aikaan aamulla, mutta sisään messukeskukseen pääsin vasta reilusti kymmenen jälkeen, jonka takia friisiläisten esitys, tynnyrinkiertokilpailu sekä esteklinikka menivät tällä kertaa sivu suun. No, ei se mitään! Tänään en myöskään juuri kierrellyt shoppailemassa enkä käynyt katsomassa karsinoissa "näytillä" olevia hevosia, sillä päätin säästää rahaa ja niiden hevosten luo en vain tällä kertaa yksinkertaisesti ehtinyt.




Ehdin päivän aikana nähdä lukuisia hevosbloggaajia ja somevaikuttajia, mutta rohkeus ei riittänyt mennä juttelemaan - jos olisi ollut kaveri mukana, niin olisin kyllä mennyt! Ujo mikä ujo, ei voi mitään. :D Jälkeenpäin sitten aina ärsyttää, ettei tullut mentyä juttelemaan, olisi niin mukava moikata samanhenkisiä ihmisiä, joista monia on tullut seurattua somen välityksellä jo useita vuosia. Ehkä sitten ensi vuonna..




Perinteisiä estekisoja en voinut jättää välistä, ja tänä vuonna ne kiinnostivat jopa vielä enemmän kuin aiemmin, sillä mukana oli pari niin somen kautta kuin ihan oikeasta elämästäkin tuttua ratsukkoa. Suomenhevoskatrilli sekä jalostusorien näytös olivat jälleen kerran mukavaa katsottavaa, mutta erityisesti tykkäsin päivän viimeisestä ohjelmanumerosta, eli kouluratsastuksen kür-luokasta. Upeasti musiikin tahtiin tanssahtelevat hevoset saivat mut niin hyvälle tuulelle, niiden harmonisten suoritusten katselu oli omalla tavallaan todella rauhoittavaa. Tykkään messuilla mennä katselemaan aivan areenan aidan viereen, sillä tunnelma on aivan erilainen, kun pääsee ihan lähelle hevosia.

Ehdottomasti olen menossa ensi vuonnakin kyseisille messuille, toivottavasti jopa kahtena päivänä ja ehkä jonkun kaverin kanssa - ei siinä, viihdyin hyvin kyllä yksinkin, sillä tekemistä oli valtavasti niin ei ehtinyt tulla tylsää. Ja ainakin sain itsekkäästi päättää kokonaan, miten aikani käyttäisin ja mennä  oman kiinnostuksen mukaan ihan sinne minne mieli teki.