perjantai 22. kesäkuuta 2018

Kymi Grand Prix

Viikko sitten olin töissä Kymi GP-raveissa ja pääsin näkemään Euroopan parhaita ravureita ihan lähietäisyydeltä. Aurinko paistoi, väkeä oli paljon ja tunnelma oli huikea katsojien kannustaessa suosikkejaan radan varrella. Rakas kamerani oli tottakai mukana tässäkin reissussa, ja niinhän sitä sanotaan että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sataa.. Joten pidemmittä puheitta kuvien pariin!
























torstai 31. toukokuuta 2018

Classical


En ole koskaan ajatellut, että kouluratsastus olisi tylsää. Se on kiinnostanut minua aina samalla tavalla kuin kaikki hevosiin ja erityisesti ratsastamiseen liittyen. Aiemmin, kun ei ollut mahdollisuutta päästä tallille ja ratsastamaan, opettelin kirjoja ja lehtiä lukemalla, miten tehdään vaikkapa laukannosto, pohkeenväistö tai peruutus. Jälkeenpäin on ollut paljon hyötyä siitä, että heti kun opin lukemaan, aloin etsimään tietoa hevosista ja opettelin teoriassa kaikkea mahdollista hevosiin liittyvää aina karsinan puhdistamisesta tai hevosen harjaamisesta lähtien. 




Viime vuosina klassinen kouluratsastus on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän ja enemmän. Pienempänä kouluratsastus merkitsi mulle lähinnä erilaisten liikkeiden tekemistä ja se kuuluisa peräänanto oli aika kova sana myös. Nykyään kiinnostaa enemmänkin se, miten ratsastus vaikuttaa hevosen hyvinvointiin. Hevosia ei ole kuitenkaan luotu kantamaan ratsastajaa selässään, joten itselleni tärkein motiivi kouluratsastuksessa on pitää huolta hevosen fyysisestä kunnosta - vahvistaa ja jumpata lihaksia, jotta ratsastaminen tuntuisi hevosestakin miellyttävältä.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen päätynyt tallille, jossa hevosia ratsastetaan aikalailla klassisen kouluratsastuksen menetelmin, ja näissä kuvissa esiintyvää Väiskiä on koulutettu klassisella tyylillä enemmänkin. Se taitaa kaikenlaiset koulukiemurat aina piaffeen asti, joten on valtavan hieno  mahdollisuus päästä työskentelemään näin pitkälle koulutetun hevosen kanssa.




 Väiskin kanssa ensimmäiset kuukaudet tutustuttiin toisiimme maasta käsin juoksuttamisen ja kahdella ohjalla työskentelyn kautta. Vajaa pari viikkoa sitten pääsin herran selkään ensimmäistä kertaa. Tuolloin testattiin vain käynnissä perusjuttuja, olin melko hukassa mutta muutamat hyvät väistöt saatiin jo aikaiseksi. Nyt olen ratsastanut ruunalla jo neljästi, ja ollaan otettu ravia ja laukkaakin mukaan työskentelyyn. Aluksi ravi oli pelkkää jännittynyttä kaahottamista, asetuksista tai taipumisesta ei ollut tietoakaan ja ohjauskin oli vähän hukassa. Eilen, jolloin nämä kuvat on otettu, ravi sujui ensimmäistä kertaa oikeasti hyvin. Laukassa meillä on vielä paljon tekemistä, nostot ovat melkoista räpeltämistä ja käytännössä laukkaaminen onnistuu vasta vain suoralla uralla.

Väiski on loistava opetusmestari, koska se ei ole mikään automaatti. Sillä on upea työmotivaatio, se osaa ja tykkää tehdä, mutta sitä pitää oikeasti osata ratsastaa. Jos ratsastajan keskittyminen herpaantuu, ruuna lähtee kävelemään omille teilleen - aika monta kertaa ollaan käyty jo puoliksi ojassa.. Väiskillä pitää olla todella hyvä ohjastuki ja tuntuma, pohkeen pitää olla kevyt eikä jaloilla saa jäädä yhtään puristamaan. Koko ajan pitää itse tietää, mihin on menossa. Pitää olla napakka, muttei kuitenkaan tehdä liikaa. Väiskillä on myös vain yksi silmä, mikä tuo vielä lisää haastetta tekemiseen.


Helppoa tämän herran kanssa ei ole, mutta sillä ratsastaminen on todella palkitsevaa ja opettavaista. On upea tunne, kun onnistuu valmistelemaan esimerkiksi "ravi - seis - ravi" -siirtymän, takaosakäännöksen tai sulkutaivutuksen hyvin, ja sitten hevonen tekee sen käytännössä itsestään, itse ei tarvitse kuin ajatella niin hevonen kyllä hoitaa loput. Siihen pisteeseen pääsy ei vain ole helppoa, vaan vaatii ainakin minun tasoiselta ratsastajalta ihan oikeasti töitä. Vielä on paljon opittavaa, ja olen niin onnellinen siitä, että mulla on vihdoin mahdollisuus oppia.


lauantai 26. toukokuuta 2018

Miracles


Tyhjän ”paperin” kammo on kirjoittajan vihollinen. Pitkään on jo tehnyt mieli kirjoittaa, ja kuviakin olisi, mutta en saa asioita tekstin muotoon. Sama tunne on ollut jo pitkään, aiemmin oikeat sanat löytyivät kuin itsestään ja kirjoittaminen tuntui luonnolliselta. Ehkä se kuuluisa flow on nyt kadonnut, saisi kyllä hiljalleen jo palata.. Tykkään kuitenkin kirjoittaa, mutta pakottamalla en halua tekstejä tehdä.



Nyt ajattelin kuitenkin yrittää kertoa Weranon kanssa treenailusta pari viikko sitten, kun koivuihin oli vasta puhjennut lehdet ja siskoni oli mukana tallilla. Poni oli vähän epätasainen, mutta kuitenkin tosi kiva, niin kuin aina. Oma keskittyminen oli ihan hukassa, jäin jännittämään ja vetämään ohjasta jos homma ei meinannut sujua. Kokonaisuudessaan meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka ei ollutkaan ihan meidän paras päivä. Ihanaa kun huomaa, että ollaan ponin kanssa oikeasti kehitytty ja yhteistyö alkaa sujumaan. Eli käytännössä olen oppinut ratsastamaan ponia paremmin, poni itse on ehkä korkeintaan tottunut mun sekaviin apuihin.. :D



Harjoiteltiin niitä meidän perusjuttuja: siirtymiä, voltteja ja väistöjä. Siirtymisiä ponin kanssa on helppo tehdä, kun se on niin herkkä suustaan ja istunnalle. Volteilla taas tuntui siltä, etten oikein saanut ponia taipumaan ja sen askel oli epätasainen. Videolta katsottuna meno ei kuitenkaan näytä lainkaan niin huonolta kuin se tuntui satulaan, joten todennäköisesti aloin itse vain säätämään omiani ja vain pahensin tilannetta. Pitäisi opetella pysymään itse rauhallisena ja rentona, vaikka ratsastus alkaisi tuntua vähän  vaikealta.



Väistöt alkavat hiljalleen sujua oikein kivasti, ponin herkkyyden takia mun on vain vähän vaikea löytää sitä kultaista keskitietä – helposti pyydän liikaa tai liian vähän, ja väistöissäkin jätän helposti avut päälle enkä muista myödätä. Käynnissä saatiin kuitenkin jo tosi hyviä pätkiä, ja kokeiltiin myös toista kertaa raviväistöjä. Niissä liike pitäisi vielä saada vähän enemmän sivulle, mutta hiljaa hyvä tulee! Ravissa on kuitenkin mielestäni helpompi pitää hevonen suorana ja takapää mukana liikkeessä, käynnissä takapää jää usein jälkeen.


Tällaista kuuluu siis meidän treenailuihin. Paljon on vielä opittavaa, mutta paljon ollaan jo tultu eteenpäin. Tuntuu jopa vähän ihmeelliseltä, mitä kaikkea olen päässyt opettelemaan tämän kevään aikana. Parasta on, kun kaikki työ, kaikki tallilla ja satulassa vietetyt tunnit palkitaan ja jokin asia onnistuu. Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin mahdollista, kun on vain valmis omistautumaan, tekemään töitä ja antamaan aikaa jollekin asialle.

Mua auttaa paljon avata omaa ratsastusta kirjoittamalla, asiat selkeytyy itselle ja korjattavat asiat jää myös paremmin mieleen. Huomenna todennäköisesti suunnataan taas tallille henkilökohtaisen taxikuskini ja kuvaajani eli Suvin kanssa, eli kenties uusia kuviakin olisi luvassa. Ja jospa tämä kirjoituslukko taas aukeaisi, niin saisi ehkä jotain järkevääkin tekstiä aikaan.



Give your heart, and you will see miracles..

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Niin kuin ennenkin


Puoli vuotta ja vähän ylikin siihen meni, mutta vappua edeltävänä viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa tapaamaan vanhoja hevosystäviä Nellaa ja Liinaa. Huippua nähdä taas tuttuja hevosia ja ihmisiä, ja parasta oli, ettei mikään ollut muuttunut pitkästä tauosta ja välimatkasta huolimatta, vaan meillä oli ihan yhtä hauskaa kuin aina ennenkin!



Kiitos kaikista kuvista Saralle!
Ensin harjattiin molemmat hevoset, ja etenkin Nellasta lähti hurjasti karvaa. Ei uskoisi, että noinkin pienen ponin harjaamiseen voisi kuluttaa vaikka monta tuntia aikaa. Liina taas oli kasvattanut talven aikana kunnon harjan, ja näytti miltei eri hevoselta kuin viime kesänä. Tamma on myös rauhottunut huomattavasti parin vuoden takaiseen verrattuna, ja nyt se seisoi kiltisti ja huoletta paikallaan koko harjauksen ajan. Tyytyväisten hevosten kanssa on aina niin mukavaa, tulee itsellekin hyvä mieli kun näkee että ne selvästi ovat onnellisia ja nauttivat elämästään.





Ratsastimme ensin Liinalla kentällä tehtävää, jossa mentiin kaksi maapuomia ja tehtiin molempien ympärille pieni voltti. Käynnissä se vielä sujui jotenkuten, mutta ravissa Liina pääsi menemään vähän minne halusi ja monesti mentiin sisäkautta ohi puomeista. Liina on todella kiltti ja kiva ratsastaa, mutta se ei ole kuitenkaan koskaan ollut mulle mikään helppo ratsastettava, vaan sen kanssa saa oikeasti tehdä töitä. Mulle tulikin ihan kuuma ravityöskentelyssä, joten ennen siirtymistä laukkaan oli pakko jättää toppatakki pois.. Hauskaa, tätä tekstiä kirjoittaessani ulkona on jo ihan vihreää ja lämpöasteita miltei kolmekymmentä, valkovuokot kukkii ja talviturkille sanottiin tänään hyvästit. Kesä tuli sitten ihan kertarysäyksellä, mutta kauan sitä saatiin odottaakin!





Laukkasin siis pari pätkää isolla ympyrällä, ja oli ihana huomata, miten paljon helpompaa laukassa istuminen oli mulle viime syksyyn verrattuna. Nyt pystyin jo suht hyvin hallitsemaan keskivartalon ja istumaan satulassa, kun vielä syksyllä hölskyin kyydissä vähän miten sattuu. Jotain hyötyä siis on ollut tästä puolen vuoden melko aktiivisesta ratsastelusta! Toki vieläkin on kehitettävää, ja etenkin kuvia katsellessa huomaa, miten laukatessa ja muutoinkin ratsastaessa käännän varpaat sojottamaan sivulle enkä eteen. Myös kädet on mulle se ongelma, nykyään muistan jo jotenkuten pitää ne lähellä toisiaan, rentoina mutta kuitenkin kannateltuina ja nyrkit pystyssä, mutta etenkin kun keskityn johonkin vaikeampaan tehtävään, niin kädet lähtevät seilaamaan ihan väärille paikoille.




Lopuksi käytiin vielä kävelemässä tiellä ja otettiin Nellakin narunpäähän mukaan. Kerrankin sää suosi meitä ja aika tallilla kului ihan huomaamatta, yhtäkkiä olikin jo kiire lähteä bussilla takaisin kohti Kymenlaaksoa. Tällaisia päiviä pitäisi ehdottomasti olla useammin, ja etenkin pitäisi päästä useammin ratsastamaan useita erilaisia hevosia. Aikaisemmin jouduin usein vaihtamaan tallia ja kävin monella eri tallilla samaan aikaan, joten ratsastin lähes joka kerta eri hevosella. Tuolloin haaveilin vuokra- tai hoitoponista, jonka oppisi kunnolla tuntemaan ja jonka kanssa pääsisi yhdessä kehittymään. Nykyään ratsastan viikottain Weranolla, josta on mulle tullut sellainen vakioratsu. Olen siitä todella onnellinen, ja vappuna olikin ihanaa huomata, miten me oikeasti ollaan ponin kanssa kehitytty tässä neljän kuukauden aikana. En ole ikinä ratsastanut niin hyvin kuin tuolloin, tein ensimmäiset raviväistöni ja esimerkiksi erittäin onnistuneita avotaivutuksia ja käynti-laukka-käynti -siirtymisiä.




Yhden tietyn hevosen kanssa kehittyminen on palkitsevaa, mutta Liinalla ratsastaessani huomasin sen, ettei erilaisen hevosen ratsastaminen enää ollutkaan niin helppoa, kun olin jo ehtinyt tottua Weranoon. Paras tilannehan olisi, jos voisin ratsastaa aktiivisesti yhdellä tietyllä hevosella ja sen lisäksi paljon muita erilaisia hevosia. Tällä hetkellä toki ratsastan muutamaa suomenhevosta pari kertaa kuussa, mutta ne eivät ole vielä kovin osaavia, vaan niiden kanssa harjoitellaan ihan perusjuttuja käynnissä ja ravissa. Vuokraponi + ratsastuskoulun tunnit olisi loistava yhdistelmä, mutta siihen ei nyt ole mahdollisuutta. Mutta ei se mitään, olen kuitenkin enemmän kuin iloinen hevosharrastukseni tämänhetkisestä tilanteesta sekä kaikesta, mitä olen tähän mennessä saanut jo oppia!